Semantix vahvistaa asemaansa uudella brändistrategialla

Semantix on Pohjoismaiden suurin kielipalveluita tarjoava yritys. Uudelleenbrändäyksen uudistukset esitellään yleisölle pian. Olemme uudistaneet brändi-imagomme ja visuaalisen ilmeemme sekä kehittäneet uuden ajan digitaalisen asiakaskokemuksen.

Digitaalitekniikan nopea kehitys on mullistamassa käännös- ja kielipalvelualan. Vahvistaakseen asemaansa Pohjoismaiden johtavana kielipalveluiden tarjoajana Semantix on kehittänyt uuden brändistrategian ja luonut uuden visuaalisen identiteetin. Toteutuksen taustalla on suunnittelutoimisto Identity Works.

”Brändimme toimii digitaalisen muutoksemme moottorina. Uuden brändistrategiamme ja visuaalisen identiteettimme avulla pystymme ottamaan johtoaseman alan jatkuvassa murroksessa”, kertoo Semantixin markkinointijohtaja Annika Hampf.

Myös digitaalisen asiakaskokemuksen integrointi on ollut keskeinen osa uudelleenbrändäystä.

”Semantixin kaltaisessa digitaalipalveluita tarjoavassa yrityksessä brändin kehittäminen ja digitaalinen asiakaskokemus ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa. Siksi on valtavan motivoivaa pystyä kehittämään molempia osa-alueita rinnakkain”, toteaa Identity Worksin toimitusjohtaja Bjarne Otterdahl.

Uusi visuaalinen identiteetti esitellään 25. huhtikuuta. Digitaalinen alusta ja muut osa-alueet otetaan käyttöön tulevan vuoden aikana.

Lisätietoja
Annika Hampf, CMO, annika.hampf@semantix.se


Semantix on Pohjoismaiden johtava monikielisiin tulkkaus-, käännös- ja kieliteknologiapalveluihin erikoistunut yritys, joka on jo yli 50 vuoden ajan tarjonnut kielipalveluja julkisen sektorin organisaatioille ja yksityisille yrityksille. Semantixin liikevaihto on noin miljardi Ruotsin kruunua. Yrityksen toiminnalle on myönnetty ISO 9001:2015 -laatusertifikaatti. Semantixin palveluksessa työskentelee noin 450 työntekijää. Yrityksellä on lisäksi tuhansien kieliasiantuntijoiden verkosto ympäri maailmaa. Semantixin suurin omistaja on yksityinen pääomasijoitusyhtiö Segulah V L.P.